Kun Bruce McLaren ja Chris Amon voittivat vuoden 1966 Le Mansin 24 tunnin ajon, Ford ei ollut ainoa amerikkalainen yritys, joka nousi kilpa-ajomaailman parrasvaloihin. Kisan alussa kuuluisassa mustassa GT40 Mark II -autossa oli asennettuna Firestonen, Goodyearin silloisen suuren kilpailijan, renkaat, mutta maaliviivan se ylitti allaan Goodyearin renkaat.
Perusta Fordin upealle voitolle Ferrarista valettiin vuonna 1959.
Kun entinen Le Mansin voittaja Carroll Shelby joutui lopettamaan ajouransa ennenaikaisesti sydänvian vuoksi, hän keskittyi saamaan Goodyearin kilparenkaiden jälleenmyyntioikeudet Länsi-Yhdysvalloissa.
Siitä alkoi menestyksekäs kilpakumppanuus, joka vei Shelbyn amerikkalaistallin kansainvälisille kilparadoille ja johti ikonisten automallien, Cobran ja Shelby Mustangin, kehittämiseen.
Kun Ferrarin ostoneuvottelut kariutuivat vuonna 1963, Ford päätti keskittyä päihittämään italialaiset kilparadalla. Ford vauhditti omaa kilpaohjelmaansa kokoamalla joukon tarkkaan valittuja suunnittelijoita, joista yksi oli Carroll Shelby.
Shelbyn kilpamenestys johti siihen, että Goodyear rahoitti Peter Brockin Cobran pohjalle suunnitteleman Daytona Coupen kehitystyötä. Tämän virtaviivaisen kilpa-auton aerodynamiikka oli omaa luokkaansa, ja se päihittikin uskomattomalla tavalla Ferrarin 250 GTO -autot voittamalla vuoden 1964 Le Mansin GT-luokan ja sijoittumalla kokonaiskilpailussa neljänneksi. Parempaa oli kuitenkin vielä luvassa.
Kun Shelby viimein pääsi GT40-ohjelman puikkoihin, ikoninen auto alkoi nopeasti päästä kunnon vauhtiin. Alku ei kuitenkaan ollut kovin lupaava. Vuonna 1964 yksikään kovasti hehkutetuista Fordeista ei selvinnyt Le Mansissa loppuun asti, ja samoin kävi muissa kisoissa.
Shelby oli kuitenkin tyytyväinen huomatessaan, että hän oli saanut Enzo Ferrarin levottomaksi, kun auto saavutti 350 km/h:n huippunopeuden kuuluisalla Mulsannen suoralla.
Sama toistui vuonna 1965: Ferrari vei Le Mansin palkintosijat jälleen kerran, eikä yksikään GT40-autoista ylittänyt maaliviivaa. Samana vuonna North American Racing Team (NART) -tallin Masten Gregory ja Jochen Rindt voittivat yllättäen Le Mansin kokonaiskilpailun Ferrari 250 LM -autollaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Le Mans voitettiin Goodyearin renkailla.
Le Mansin kisojen lähestyessä Ferrari säilytti paikkansa selkeänä ennakkosuosikkina. Ford halusi kuitenkin tehdä vaikutuksen, ja se osallistui kisaan kahdeksalla GT40 Mark II -autolla, joissa oli 7-litraiset moottorit.
Shelby-yhteistyöstä huolimatta Goodyearin renkaita ei asennettu kaikkiin autoihin. Siihen aikaan rengassopimukset solmittiin tallien sijaan yksittäisten kuljettajien kanssa. Numerolla 2 ajaneen mustan auton molemmat kuljettajat, Bruce McLaren ja Chris Amon, olivat Firestonen asiakkaita.
Kun kisa alkoi kello neljä iltapäivällä, keli oli kostea, ja Goodyearin renkaiden huomattiin pian toimivan Firestoneja paremmin märällä radalla. Shelbyn 1-auton Ken Miles ja Denny Hulme ja 3-auton Dan Gurney ja Jerry Grant olivat tyytyväisiä renkaisiinsa, mutta kun McLaren ajoi Mulsannen suoralla lähes 340 kilometrin tuntinopeudella, hänen autonsa renkaista irtosi kokonaisia paloja.
McLaren ajoi varikolle kello 17.33 ja päästi Amonin rattiin. Sen jälkeen hän etsi välittömästi käsiinsä Firestonen edustajan ja sopi vaihtavansa Goodyearin renkaisiin.
Tämä laskelmoitu siirto hukkasi aikaa, jonka McLaren sai kurottua kiinni vain, koska 1-autoa kuljettanut Miles hidasti ennen kohua aiheuttanutta maaliintuloa.
Tämä viivästyminen myös sai McLarenin huutamaan ”Go like hell!” (Nasta lautaan!), kun Amon valmistautui lähtemään varikolta. Fordin ja Ferrarin ero kaveni, ja kilpa-ajo kulminoitui kaksintaisteluun Mulsannen suoralla Milesin GT40:n ja Ferrari 330P3:n välillä.
Kun Ferrari yritti vastata GT40:n suoranopeuteen, Bandinin moottori räjähti. Loppu on kirjoitettu autoilun historiaan.
Kun kello seuraavana iltapäivänä lähestyi neljää, kisassa edelleen mukana olevat Fordin 2-, 1- ja 5-autot asettuivat muodostelmaan maaliin tuloa varten.
Kahden Shelby-tallin auton sovitusta tasapelistä käydään kiistaa vielä tänäkin päivänä, mutta kisan päätyttyä McLaren ja Amon julistettiin voittajiksi, koska heidän lähtöruutunsa oli taaempana ja he siten ajoivat pidemmän matkan samassa ajassa.
Ellei renkaita olisi vaihdettu Goodyearin renkaisiin varhaisessa vaiheessa, heillä ei olisi luultavasti ollut mitään mahdollisuuksia.
Shelby, Ford ja Goodyear tekivät paluun Le Mansiin vuonna 1967 ja ottivat toisen peräkkäisen voittonsa Mark IV -autolla. Goodyearille voitto oli jo kolmas. Sittemmin Le Mansin 24 tunnin ajot on voitettu Goodyearin renkailla yhteensä 14 kertaa.
Viime vuosien aikana Goodyear on kehittänyt uuden rengasmalliston FIA World Endurance Championship (WEC) -sarjaa varten. Myös Le Mansin 24 tunnin ajo kuuluu tähän sarjaan.
Syyskuussa 2020 Goodyear auttoi myös JOTA-brittitallia ja Panis Racing -ranskalaistallia saamaan palkintosijan LMP2-luokassa.
